lauantai 1. marraskuuta 2014

Ihana marraskuu

Marraskuussa syksyn ihanuus kiteytyy uniseksi hämäräksi, pehmeäksi pesäksi jossa kaikki nukkuu harmaassa, haikeassa surullisuudessa. Monet vierastavat marraskuuta, sanovat sitä rumaksi ja lohduttomaksi. Minusta se on melankolisuudessaan kuitenkin kaunis: se on aikaa jona unet kuiskuttelevat luonnon korvaan, ehkäpä ihmisenkin. Se on myös taitekohta syksyn ja talven välillä, askel kohti joulun hämyisää valoa. Ja niin, tietenkin: minulle se on myös minun kuukauteni, olemassaoloni juhla. Kuinka voisin olla sitä rakastamatta.





Syksystä luopuminen olisi raskasta, ellei sitä seuraisi talvi. Minä rakastan koko vuoden viimeistä kolmannesta, sitä joka alkaa syksyn ensimmäisistä tuulista ja päättyy jouluun, toivoakseni myös lumeen ja pakkaseen. Rakastan talveakin, sen ihanaa ja puhdasta valkeutta. Ja vaikka mieleni niin viipyileekin juuri syksyssä, alan marraskuun loppua kohden jo toivoa lunta. En kai koskaan totu siihen, ettei maa ole marraskuun päättyessä valkea. Lapsena se oli sellainen aina, nykyään ei juuri koskaan. Osittain sen voi tietysti selittää sillä että olen toisaalla, mutta enemmän – valitettavasti – ihmisellä. Myös harmaus on silti omalla tavallaan lohdullista. Taivas on kaunis silloinkin kun se roikkuu, jotenkin lempeä ja salliva, antaa ihmisen allaan kätkeytyä hämärän pehmeisiin pesiin.

Ehkä myös syksy ja talvi ovat ennen kaikkea mielentiloja, niin kuin joulu. Minulla on hämärässä jotenkin kotoisampaa kuin valossa. Saan olla unelias ja talvipesäinen. Valo on aina jotenkin liian tahtovaa, vaativaa. Paitsi syksyllä, silloin sekin on niin ihmeen lempeää, syksyn kirpeä valo. Ja pimeän ympäröimä kynttilä hehkuu pesään ihanaa lämpöä ja valoa – miltä se näyttäisikään ilman vastakohtaansa, pimeyttä?

Nyt aion kuukauteni – ja oi, Tove Janssonin! – kunniaksi lukea Muumilaakson marraskuun. Toven juhlavuosi on minulta vielä juhlistamatta, mutta tällä muistojen täyteisellä muumikirjalla aion sen tehdä. Olen lukenut kirjaa erilaisina elämäni hetkinä, mutta nyt en liian pitkään aikaan. Nyt myös ostin sen lopultakin omakseni, ihan itselleni, pienenä ihanana lahjana jonka saan ihan muuten vain tai ehkä siksi että minussakin on marraskuu. Saavat siihen toki lapsetkin sukeltaa, mutta ensin luen sen ihan itse, yksin, teekupin ja marrashämyn hellässä huomassa. Minusta se sitä paitsi on vähän enemmän isojen kirja kuin pienten, vaikka olinkin pieni silloin kun sen maailmassa ensi kerran vierailin.

Ja nyt: sytyttäkäämme kynttilä hehkumaan pehmeää valoa marraskuun haikeaan harmaaseen. Luonto lepää, niin saa tehdä myös ihminen. On aika käpertyä pesään, kietoa itsensä tähän lempeään hämärään, nukkua, lukea ja juoda liian paljon hyvää tekevää teetä. Ja niin, ehkäpä myös kirjoittaa, jotakin uutta tai jotakin vanhaa.


Ihanaa marraskuuta <3



12 kommenttia:

  1. Voi, kunpa voisinkin jakaa ajatuksesi syksystä ja talvesta. Ehkä keskityn turhaan sen miettimiseen, mitä jää pois, enkä siihen mitä tulee tilalle. Kesän ominainen tuoksu, tuulen tuiverrus, purjeiden kahina sekä ulkona lukemisen ihanuus - kaipaan niitä jo nyt, kuten montaa muutakin asiaa. Pimeys vain vie voimia pois. Kuitenkin, ellei syksyä/talvea olisi, en saisi koskaan kokea kevään tulon ihanuutta ja ''talvihorroksesta'' heräämistä.

    Minunkin tarkoituksena on lukea Muumilaakson marraskuu, nyt kun on sille oikea hetki. Hauskaa, että sinullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Lukumato! Ehkäpä minä ajattelen talven taas taittuessa aina vähän niin kuin sinä nyt, nurinpäin vain: suren pehmeän hämyn väistymistä enkä jaksaisi vielä heräillä talviunilta, huomata vuorostaan valon ihanuutta. Sillä ihanaahan sekin on, valo, vaikka se onkin talven lempeän hämärän jälkeen jotenkin niin vaativaa... Mutta ihaninta on se, että eri ihmiset pitävät eniten eri vuodenajoista, koska sillä tavoin jokaiselle vuoden hetkelle riittää ansaittuja ihastelijoita! Kyllä minäkin pidän myös keväästä ja kesästä, olen onnellinen kaikista hienoista vuodenajoistamme, mutta parhaiten viihdyn silti juuri syksyn ja talven hämärässä pehmeydessä...

      Ja hauskaa tosiaan, että aiomme molemmat lukea Muumilaakson marraskuun, mukavia lukuhetkiä :)

      Poista
  2. Minä huomaan nauttivansa vuodenkierrosta ja vuodenaikojen vaihtumisesta. Vaikka kaipaan valoa, on pimenevässä syksyssäkin oma viehätyksensä. On ihanaa käpertyä omiin oloihin, polttaa kynttilöitä ja nauttia kodin lämmöstä.
    Muumilaakson marraskuu on minunkin lukupinossani odottamassa vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Jonna! Vuodenkierto ja nämä neljä hienoa vuodenaikaa ovat rikkaus, joiden toivon aina säilyvän. Hienointa on juuri se, että vuodenajat kiertävät ja antavat tilaa toinen toisilleen - ja että niitä saa välillä myös kaivata ja odottaa... Ja juuri nyt on ihanaa nauttia tästä hetkestä tässä, marraskuusta.

      Muumilaakson marraskuu taitaakin nyt kuiskutella monelle ja hyvä niin, onhan sille nyt mitä hienoin hetki :) Mukavia lukuhetkiä myös sinulle!

      Poista
  3. Olen syntynyt keväällä, joten valo ja kevät ovat minulle tärkeitä. Pidän syksystä ja pimeästä, vesisateista ja myrskyistä. Marraskuu arveluttaa minua usein vain sen takia, että ihmiset sekoavat joulusta. Joulua tuputetaan vaikka väkisin. Jos edes joulussa olisi tärkeintä sen sanoma. Marraskuu olisi ihana ja kaunis, jos sateet pysyisivät vetenä, vihaan kylmyyttä ja lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Ulla! Minä rakastan joulua, mutta en niinkään turhaa touhottamista kulutushulluudesta puhumattakaan vaan ennen kaikkea sitä ihanaa tunnetta ja tunnelmaa, kynttilän lempeää lämpöä pimeässä. Enkä vieroksu edes talven kylmää, oikeastaan pidän siitäkin... Hytisen kyllä kun pakkanen kirii kovaksi mutta minusta talvi ei ole talvi ilman pakkasia ja lumen narskuntaa kenkien alla.

      Valon vuoro tulee taas aikanaan ja hyvä niin. Nyt on tämä lempeä, pehmoinen hyssy. Kevään tullen minä ehkä taas hieman mutisen, ehkä rutisenkin, mutta otan sen lopulta toki hyvillä mielin vastaan... Eihän pimeä aikakaan voi jatkua loputtomiin, vaan tarvitaan taas uusi valo ja heräävän elämän versot. Ihanaa, että on tämän vuoden kierto, jossa on kaikki hetket vuorollaan.

      Poista
  4. Marraskuu on aika hurmaava kuukausi. Onhan se usein pimeä ja rumakin, mutta sitten se on lempeäkin: villasukkien, kynttilöiden, kirjojen ja hyvän hämärähyssyn kuukausi. Nautin siitä, vaikka odotankin oikeaa talvea (josta pidän).

    Muumilaakson marraskuu on hieno kirja. Kirjoitin siitä Amman ja minun yhteiseen kirjaan ja ajattelin kysyä kustantajalta, että saisinko julkaista kirjoituksen blogissani. Saa nähdä, miten käy.

    Kynttilöiden valaisemaa, kirjaisaa alkanutta marraskuuta sinulle, kaimani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi kaimani! Ja oi, minäkin niin pidän oikeasta talvesta! Marraskuun ihanuus onkin myös siinä, että se lupailee juuri sitä, talvea... Kunpa pian jo tulisikin lunta, ihana valkea maa!

      En olekaan vielä tutustunut tuohon sinun ja Amman uuteen kirjaan, ehkäpä jonakin hetkenä voisin - ja kurkkia kirjoitustasi ainakin sieltä jos et saa sitä blogiisi, mutta ehkäpä saatkin :) Muumilaakson marraskuu on todellakin hieno, on ihanaa lukea sitä taas pitkästä aikaa...

      Kynttilän valoa ja hyviä kirjoja myös sinun marraskuuhusi <3

      Poista
  5. Marraskuu on parhaimmillaan ihanaa aikaa - Juuri tänä aamuna tuo ajatus hiipi mieleeni kun katselin ikkunasta marraskuista sumua ja autiutta - ja mietin, että tästä tulee ihana päivä: kotihommia ja lukemista hämärän hyssyssä, voisiko parempaa olla! :)

    Toivotan sinulle ihanaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta! Ja niin, eikö olekin, parhaimmillaan niin ihanaa aikaa, lempeää hyssyä ja hämärän pehmeyttä...

      Ihanaa marraskuuta myös sinulle <3

      Poista
  6. Minä olen syntynyt keväällä - ja syksy on maailman paras vuodenaika :). Aina yhtä hämmentävä pimeydessään ja lohduttava samalla. Ja kotoisa. Eikä ole pakko olla mitään, mitä ei ole (toisin kuin kesällä, jolloin on oltava reipas ja ulkona koko ajan, kun aurinkokin kerran paistaa..). Ja lunta odotan minäkin. Pakkasta myös, mitä enempi sitä parempi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Rooibos! Ihanaa sukulaissieluisuutta <3 Kesässä ja valossa on niin vaativaa juuri se että aina muka jotenkin "pitäisi", kun taas hämärän tullen ei enää tarvitsekaan vaan saa hyvillä mielin käpertyä pesäkoloon kynttilöiden ja kirjojen äärelle... (Mutta ehkäpä kesälläkään ei oikeasti pitäisi mitään - jospa opettelisikin ajattelemaan yhä enemmän toisin, niin että voisi jos sattuisi huvittamaan, ja vähät välittäisi mistään oletetuista ja kuvitelluista pakoista... Sitä kohti!)

      Lempeää marraskuuta lunta ja pakkasia odotellessa :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!