Talviaikaa

Ihanat, pimeät illat. Tuikahtelevat tähdet ja niin komea kuu. Takana päiviä, joina on ollut paljon tekemistä, ja edessäkin. Ajatus siitä, että hetket ovat erilaisia ja toisina hetkinä ehtii enemmän toisenlaisia asioita. Että toisina on valittava toisin. Että ehkä tahtookin valita.

Lukunurkassa pino keskeneräisiä ja aloittamattomia kirjoja, joita luen hiljakseen. Knausgårdin olen lukenut melkein loppuun, sen viidennen, ensimmäiseni. (Osaako se mies kirjoittaa? Minä en tiedä, kiehtova kysymys. Ajattelen kirjoittamista ja kirjoittajuuksia ja viihdyn siinä, ajatuksessani.) Kirjojen vieressä ensimmäiset joululehdet, en mahda niille mitään, tarvitsen niiden satuja vaikka kaunein satu on sittenkin se oma. 

Ja työpöytä, täynnä ääriään myöten, mitä se sitten tarkoittaakin. Mieli joka risteilee: kaikenlaisia prosesseja, innostusta ja epäuskoa, niin kuin aina. Mutta mitä jos se onkin hyvä tunne, tämä heilahtelu, se josta kaikki lopulta kumpuaa. Ei se taida ainakaan koskaan muuksi muuttua, kaikki on kai loputonta myllertävää matkantekoa, askeleita ja maisemien ihailemista, joskus haltioitumistakin, pyrkimystä jonnekin tai sittenkin vain kuljeksimista, aina palaavaa nälkää ja janoa, välillä väsymystäkin, halua mennä nukkumaan pumpulinpehmeisiin uniin ja aina koittavia uusia aamuja, virkeämpiä katseita.

Ja niin, kirjamessusunnuntai: ystävä, kasviscurrya, teetä ja suklaakakkua, keskustelu jossa pohdittiin kirjoittamisen opettamista (ja ihmettelyä miksi kaikki mielenkiintoiset keskustelut menevät päällekkäin) ja niitä ihania kahdenkeskisiä joissa maailmasta tulee aina hieman parempi, ja kaikki se paljouden kauneus ja kauheus, hämmennystä ja halua pyörtyä, ihan vähän tai ehkä enemmän, aika joka kulkee nopeasti ja liian monta kirjaostosta (tietenkin, vaikka muuta oli ehkä saattanut päättää), kotona  hankaluuksia sijoittaa niitä hyllyyn. Pitäisikö kirjoja ostaa vain sitä mukaa kuin niitä ehtii lukea. Tai tehdä niille tilaa, luopua jostakin. Ehkä, mutta ei vielä tänään.

 Toivotan kaunista, kirjallista talviaikaa <3