perjantai 3. helmikuuta 2017

Kirjojen moittimisesta ja hups, vähän tästä kirjoista kirjoittamisesta yleensäkin





Ishikawa Kazunori: Lady Reading Poetry, 1906
(Kuvalähde Wikimedia Commons)



Luin hiljattain tuoreehkon romaanin, jossa oli hyvät ainekset älykkääseen, syvälliseen ja monikerroksiseen kertomukseen. Teos ei kuitenkaan vienyt mennessään, se tuntui jotenkin keskentekoiselta, luonnosmaiselta, siltä että se olisi ehkä pitänyt vielä kirjoittaa uudestaan ennen kuin se olisi ollut valmis. Päädyin lukemaan kirjan hieman harppoen ja ylimalkaisesti, halusin nähdä miten se sulkeutuu mutta en jaksanut lukea sitä kokonaan. Olen lukenut saman kirjailijan teoksia aiemminkin täysin vakuuttumatta, joten sinänsä tämä ei ollut yllätys. Teoksen aihepiiri veti kuitenkin puoleensa, teki mieli nähdä miten sitä on kirjassa käsitelty. No, joidenkin kirjailijoiden tekstien kanssa sitä vaan on samalla aaltopituudella ja joidenkin ei, eipä siinä sen kummempaa. Ja tämähän ei tietenkään tee kirjailijasta huonoa kirjoittajaa eikä minusta huonoa lukijaa. Tässä kyseisessä tapauksessa olisin silti toivonut, että kirjalla olisi ollut mahdollisuus kypsyä enemmän sellaiseksi kuin se olisi voinut olla. Luonnosmaisuus voi joskus toimiakin, mutta tässä tapauksessa se ei nyt minulle toiminut, tekstistä puuttui tietty intensiteetti ja kypsyys.

Oli selvää, että en tästä kyseisestä teoksesta tänne kamariini kirjoittaisi. No, tuon verran nyt kuitenkin kirjoitin. Muun muassa ajankäytön priorisoimiseksi jätän välillä kirjoittamatta hienoistakin lukuelämyksistä, mutta etenkin ne vähemmän innoittaneet jätän yleensä enempiä ajattelematta tänne tallentelematta. Koska tunnistankin ”omat” kirjani yleensä melko hyvin, lukuhuteja sattuu minulle melko harvoin, ja luen enimmäkseen kirjoja, joilla koen olevan juuri minulle tavalla tai toisella jotakin annettavaa. Miksi oikeastaan edes lukisin kirjoja, jotka eivät kiinnosta, kun kiinnostaviakin riittää? Etenkin kun myös niille kirjoille, jotka eivät ole juuri minua varten, riittää kyllä varmasti muita, innostuneempia lukijoita. Ja juu, oman mukavuusalueen ylittäminen on toki toisinaan suotavaa, mutta se on minusta vähän eri juttu. Ja niin, aina ei tietysti vaan voi ennalta tietää, ettei juuri se tietty kirja sittenkään ihan oma olekaan. No, sekin opettaa.

No mutta, miksi siis tämäkin itsereflektiivinen kirjoitus? Siksi kai, että tuon kyseisen kirjan luettuani ja todettuani, etten siitä välittäisi tänne kirjoittaa, huomasin taas pohdiskelevani sitä, mitä tämä kamarikirjoittaminen minulle kirjallisuudesta kirjoittajana oikeastaan merkitsee. Mitä koen tänne kirjoittavani? Miksi? Miksi haluan kirjoittaa mieluummin hienoista lukuelämyksistä kuin vähän huonoista? Olenko jotenkin huono, kun olen tällainen? Kykenemätön esittämään kriittisiä (niin, älykkäitä!) mielipiteitä ja samalla myös oikeasti osallistumaan kirjallisuuskeskusteluun? Olenko vain tyhjäpäinen hihkuja, ah ja oi? Olisinko huono kriitikko? Minkälainen oikeastaan on ”hyvä” kriitikko? Entä ”hyvä” kirjabloggaaja? Haluanko olla jotenkin ”hyvä” vaiko vaan sellainen kuin olen?

Pätevän kirjallisuuskriitikon osaamiseen kuuluu minusta kyky lukea tekstiä nimenomaan kriittisesti eli kyky löytää tekstin vahvuudet ja heikkoudet sekä muodon että sisällön tasolta ja kyetä nämä heikkoudet ja vahvuudet myös perustellusti kritiikissään esittämään. Edelleen kriitikon on hyvä ymmärtää kirjallisuuden ilmiöitä yhtä teosta laajemmin ja kyetä sijoittamaan teokset myös niitä itseään laajempiin kirjallisiin konteksteihin. Täydelliseen objektiivisuuteen en usko, mutta ammattikriitikolta odotan jossain määrin myös kykyä tarkastella teoksia omia henkilökohtaisia mieltymyksiään avarammissa kehyksissä. Asiantuntevat kritiikot ansaitsevat ehdottomasti asemansa kirjallisuuden kentällä, ja enemmänkin soisi nimenomaan sitä asiantuntevaa kritiikkiä täällä vaalittavan.

Bloggaajalle ei – toisin kuin ammattikriitikolle – ole varsinaisia osaamisvaatimuksia, vaikka tietokonetta nyt varmaan on hyvä osata vähäsen käyttää :) Blogikirjoitukset saavat nekin olla juuri niin monimuotoisia kuin ne ovat. Ammattikritiikiltä odottaa ja toivoo laajaa ammatillista asiantuntemusta, blogikirjoitukselta enemmänkin henkilökohtaista, yksilöllistä lukukokemusta. Monen kirjabloggaajan kirjoituksista välittyy toki myös se laaja asiantuntemus, mutta ainakin itse koen, että täällä blogimaailmassa korostuu ja pitääkin korostua juuri henkilökohtaisuuden merkitys ja arvo: meidän ei tarvitse (yrittää) olla objektiivisia, vaan saamme olla nimenomaan subjektiivisia ja pyöriä mielin määrin sen ikioman lukunapamme ympärillä. Erinomaisen rikastuttavaa on sekin, että blogikirjoitus voi ja saa olla yhtäältä hihkuva ja haltioitunut ja toisaalta hyvinkin analyyttinen ja ammattimainen – ja mikä parasta, vaikka molempia samaan aikaan. Muoto samoin kuin merkkimäärät ovat täällä täysin vapaat, bloggaaja saa itse päättää mitä ja miten ja miten paljon kirjoittaa. Aika hyvä paketti!

Me ”diletantit” kirjoitamme blogejamme myös eri syistä kuin ammattikriitikot kritiikkejään: meille tämä on harrastus josta ei irtoa leipää eikä leivänpäällistä, eikä meidän harrastelijoina myöskään tarvitse olla millään tavalla kirjallisuusalan ammattilaisia. Kokonaan toinen asia on, että osa kirjabloggaajista kyllä on myös vähintäänkin lähellä ammattilaista, ja on sellaisiakin kirjabloggaajia, joita bloggaaminen tavalla tai toisella tukee myös ammatillisesti. Ennen kaikkea täällä kukoistaa kuitenkin lukemisen ja luetusta kirjoittamisen vapaa ilo. Siksikään ammattilaisuudella ei täällä kirjablogimaailmassa ole oikeastaan väliä: lukijoina olemme kaikki täysin samanarvoisia riippumatta siitä, mitä me muuten elämässämme teemme. Erilaiset taustat ja persoonallisuudet luovat kirjablogimaailmaan rikkautta ja lukukokemusten ja niiden sanallistamisen moninaisuutta. Ja menköön nyt sitten vaikka vähän kirjablogihehkutukseksikin, mutta kyllä vaan tämä on kaikin puolin mahtava mahdollisuus lisätä kirjallisuuskeskustelua ja – nyt tuo oma lehmä tuolla ojassa iloisesti mölähtää – ennen kaikkea sitä kirjallisuuden ilosanomaa.

Niin. Syy siihen, etten juuri välitä täällä kamarissani kirjallisuutta moittia, lienee pitkälti siinä, että minulle tämä kamarini on ennen kaikkea paikka rakastaa kirjallisuutta. ENKÄ tarkoita sitä, etteikö myös ärhäkämmin kritisoiva lukija kirjallisuutta rakastaisi, vaan sitä, että juuri minulle ja juuri täällä kamarissa on ominta on kirjoittaa lukukokemuksista, joihin liittyy ennen kaikkea iloa ja innostusta, ehkäpä haltioitumista ja hurmioitumistakin, ja joista voin siis kirjoittaa myönteisesti (ja huom, iloa älköön tässä sekoitettako siihen, että kirjallisuuden pitäisi olla ”iloista”). Ja korostettakoon nyt vielä sitäkin, että tämä on siis juuri minulle omantuntuinen linja, eikä ärhäkämpikään ote toisten kirjoituksissa minua ollenkaan häiritse – päinvastoin pidänkin siitä, että saan lukea myös rakentavia ja perusteltuja näkemyksiä siitä, miksi jokin juttu ei jossakin kirjassa toimi. Arvostan suuresti perusteltua kriittisyyttä niin kritiikeissä kuin blogikirjoituksissakin, ja niinkin se vaan on, että kaikki kirjat eivät ole kaikkia varten ja että kaikki kirjat eivät ihan oikeasti toimi, ja on virkistävää, että joku sen osaa rakentavasti tuoda myös esiin. Koska minulle itselleni tulee moittimisesta kumminkin pikemminkin paha kuin hyvä mieli, annan sen omalta osaltani enimmäkseen olla, ja keskityn täällä niihin minulle hienoihin ja hyviin lukukokemuksiin (ja niin, attribuutit ”hieno” ja ”hyvä” voivat tietenkin perustua hyvin erilaisiin asioihin). Urputan ne mahdolliset urputtamiseni sitten muualla.

Niin että. Entä se ”hyvä” kirjabloggaaja? Taidan ajatella niin, että minusta jokainen kirjabloggaaja on lähtökohtaisesti hyvä, sillä yleensä kirjabloggaaja rakastaa ja arvostaa kirjallisuutta ja haluaa jakaa kirjallisuuden iloa ja hurmiota eteenpäin sillä omalla, omantuntuisella tavallaan. Jokainen kirjabloggaaja kohottelee kirjallisuutta esiin ja tarjoaa omat yksilölliset lukukokemuksensa myös toisten lukijoiden luettavaksi. Ja siinä missä ammattikritiikkiin liittyy ja pitääkin liittyä tiettyjä pätevyysvaatimuksia ja -odotuksia, me harrastelijat saamme olla juuri sellaisia kuin olemme. Varmasti myös kirjablogien lukijoilla on omia mieltymyksiään ja eri lukijat pitävät tietenkin erilaisista blogeista, mutta tässähän onkin kysymys nimenomaan ruohonjuuritason kulttuurityön moneudesta. Ja juuri tässä ruohonjuuritason moninaisessa vapaudessamme saamme vapaasti valita myös sen, miten kilttejä tai ärhäköitä kirjoittajia olemme. Minä valitsen sen, että hehkutan enemmän ja moitin vähemmän. 

Kas niin. Tämä itsereflektiona alkanut ja aika nopeasti käsistä karannut, vähän päätön ja hännätönkin purkaus sulkeutukoon nyt toteamuksella, että minä nyt olen tällainen ja tällaisena aion pysyä niin kauan kuin tämä tällaisyys omalta tuntuu. Ja oikeus muuttumiseen pidetään tietysti itsellä – itsensä kun on hyvä jossain määrin tuntea mutta on silti parasta olla sanomatta ”ei koskaan” ;) Tuon alussa esille ottamani teoksen palautan pian kirjastoon ja toivon että sen löytää seuraavaksi lukija, joka saa siitä enemmän irti. Minua odottavat onneksi monet muut kirjat, jotka taas todennäköisemmin innoittavat ja hurmaavat. Vaan kas, tuosta teoksesta se tämäkin purkaus nyt liikkeelle lähti... Eipä tiedä ei, minkälaisia ryöpäytyksiä mikäkin kirja lukijassaan lopulta aiheuttaa.

Lukuiloa kaikille ja sitä ärhäkkyyttäkin kullekin omantuntuisissa määrin! Jatketaan kirjallisuuden rakastavaa ruotimista, kukin omalla tavallamme!

29 kommenttia:

  1. Oikein mainio teksti - näitä asioita tulee mietiskeltyä oman kirjablogin kanssa. Itselläni on jotenkin vastakkainen suhtautuminen hehkutukseen ja moittimiseen. Itse yleensä päädyn analysoimaan tarkemmin, mistä en pidä jossakin kirjassa, koska yleensä kyseessä on vain epämääräinen "olo", jota täytyy sitten lähteä avaamaan kirjoittamalla. Tällainen prosessointi vie yllättävän paljon tilaa. Jos pidän jostain, tiedän tavallisesti tasan tarkkaan, mikä siinä kolahti, joten sen voi kirjoittaa helpommin ja tiiviimmin auki.

    Kirjablogin perustamisessa houkutteli alkujaan juuri subjektiivisuus, se, että voi reilusti mutuilla. Kirjallisuudenopiskelijana tutkielmista pitää aina pitää poissa kaikenlainen arvottaminen ja katsoa teoksen sisältöjä mahdollisimman objektiivisesti,joten edes valistunutta kritiikkiä ei ole voinut kirjoittaa kaikissa niissä sadoissa sivuissa, joita olen opintojeni aikana kirjoista kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lukijatar :) Varmasti näitä samantapaisia kysymyksiä monikin tahollaan miettii - minullakin nämä ovat tainneet jossain muodossa kulkea mukana alusta asti ja aina välillä tässä sitten taas aktivoituvat. Ja oikeasti on tosi mielenkiintoista ja opettavaista pohdiskella myös sitä, mistä ei pidä ja miksi, ja merkitseehän se samalla myös tiettyä avoimuutta lukijana. Minä vaan olen huomannut, että minua jää helposti jotenkin vaivaamaan ja harmittamaan, jos alan täällä kirjoista motkottaa - motkotan siis mieluummin muualla sen mitä motkotan :) Kirjoittaminen on kyllä kaiken kaikkiaan keskeinen ajattelun väline: kun kirjoittaa, niin pääsee paljon paremmin perille siitä, mitä tuolla päässä oikein liikkuu.

      Ja juu, kirjallisuuden opinnoissa ollaan tietenkin ihan eri rekisterissä. Tieteellinen kirjoittaminen on ihan oma lajinsa omine sääntöineen ja konventioineen. Ei parane oikein hihkua eikä mutista eikä muutenkaan fiilistellä :) Mutuilemisiin siis täällä ja kiitos vielä sinulle!

      Poista
  2. Oikein hyvä aihepiiri innokkaasti käsiteltynä. Kirjablogit ovat tosiaan monenlaisen kirjapuheen ja -intoilun kenttä, ja onneksi hyvin monipuolinen sellainen.

    Itse taidan olla aika ajoin melko ärhäkkäkin. Se johtuu siitä, että noin lähtökohtaisesti haluan tallettaa muiston kaikesta lukemastani, ja toisinaan luen kirjoja, jotka eivät huokailuta ihastuksesta vaan pikemminkin haukotuttavat tai jopa harmittavat. Osaan kyllä jättää kirjoja keskenkin, eli väkisin en lue loppuun mitään aivan vastentahtoista, mutta olen todennut, että minulle sopii se, että luen joskus sellaista, mikä ei ihastuta. Silloin jotenkin osaan arvostaa vielä enemmän priimaa, kun sitä kohtaan. Ei varmasti toimi kaikille, mutta minulle toimii.

    Vaikka itse ajoittain ärhentelenkin, koen silti ehdottomasti olevani kirjallisuuden puolestapuhuja ja kirjaintoilija. Ja tosiaan – onneksi meitä bloggaajia mahtuu tänne blogosfääriin kirjoittamaan kirjoista kaikilla tavoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos :) Kirjablogit ovat monimuotoisuudessaan mahtava kirjallisuuspuheen areena, ja jotenkin tässä onkin kaikkein parasta juuri se monimuotoisuuden mahdollisuus. On kaikin puolin mainiota, että mukaan mahtuu sekä ärhäkkäämpiä että "kiltimpiä" kirjoittelijoita - ja kyllä vain, samalla kirjallisuusilon ja -intoilun polulla tässä kaikki ollaan, kaikki omalla tavallamme :) Ja minusta on tosiaan tosi virkistävää lukea siitäkin, että jostakin ei pidetä. Siinä on sellaista rehellistä raikkautta.

      Minäkin ajattelin alkuun, että kirjoittaisin kaikesta mitä luen, mutta ei siitä ole oikein mitään tullut. Välillä tulee blogitaukoja ja välillä on muuten vaan muuta, joka menee edelle. Täällä ei siis ihan kaikkea näy, mutta minulle taitaa sopia parhaiten näin. Ja välillä tekee kyllä ihan totta hyvääkin lukea jotakin itselle kehnompaakin - siinä oppiikin taas myös itseään lukijana. Muutama huti aina silloin tällöin avartaa :)

      Kiitos sinulle vielä!

      Poista

  3. Kiitos Katja hienosta avauksesta <3
    Olen kyllä lukenut myös huteja ja kirjoittanut niistä, mutta yleensä yritän kertoa kirjasta ja mitä ajatuksia se herätti.Joskus luen alkupään bloggauksia ja huvittaa ne kirjoitukset, oikeasti ihan söpöä lukea vanhoja kirjoituksia ja ajatuksia. Olenhan jo kirjoittanut viisi vuotta blogia, eli viiden vuoden historia kirjabloggaamisesta takana. Yleensä olen sitä mieltä, että ihan sama mitä lukee, vaikka tienviittoja, kunhan lukee. Bloggaaminen voi olla hyvin pienestä kiinni. Minulle se oli erään opettajan kysymys: kuka teistä kirjoittaa blogia?
    Bloggaan yleensä kirjoista, joista pidän.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos <3 Minullakin monet kirjoitukset ovat varmaan juuri sellaista lukiessa herännäiden ajatusten tutkimista ja tallentamista - joskus tuntuu, että kirjoitukset kerrassaan karkaavat asiasta (kirjan esittelystä!), mutta olkoon sitten niinkin, ajattelun ravintoahan kirjat ovat :)

      Viisi vuotta on jo aika komea aika! Minulla tulee nyt keväällä vasta kolme täyteen eli olen pieni taapero sinuun verrattuna :) Vähän kehnosti itse jaksan omia vanhoja kirjoituksiani, mutta koetan suhtautua niihin vielä pienemmän mönkijäisen innokkaina raapusteluina... Samaa asennetta tarvitsen varmaan tulevaisuudessakin näitä nykyisiä kirjoituksiani kohtaan :)

      Ja juu, ihan sama mitä lukee, kunhan lukee! Kiitos vielä sinulle <3

      Poista
  4. Minäkin olen miettinyt, kuuluisiko kirjapostauksissa olla subjektiivinen vaiko objektiivinen, millaista kieltä pitäisi käyttää ja miten perustella kantansa. Objektiivisten arvostelujen kirjoittaminen ja perusteleminen on minusta aina ollut vähän vaikeaa, ja nyt kirjoitankin blogissa juuri omasta lukukokemuksesta ja siitä, millaisia ajatuksia kirjasta heräsi. Moni kirjabloggaaja tuntuu kirjoittavan niin ammattimaisesti, löytäen oikeat kuvailevat sanat, ja kauhistuttaa, kuinka itselläni jokainen kirja on "mielenkiintoinen", enkä osaa selittää kunnolla sitä pidemmälle. Mutta nyt kun ajattelen, siitä voikin saada tiiviisti selville mielipiteeni. Ja omalla tyylillähän pitäisi kirjoittaa, ja mikä tuntuu luonnolliselta. Hehkutus antaa paremman kuvan, miten lukija vaikuttui kirjasta, kuin lyhyt, objektiivinen teksti.

    Hyvä teksti sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Objektiivisten kirja-arvostelujen kirjoittaminen on hieno taito, jolle kyllä yleisesti ottaen on tarvetta ja jota on hyvä myös kehittää jos esim. kriitikoksi haluaa. Täällä blogimaailmassa me saamme minusta kuitenkin olla juuri niin subjektiivisia kuin haluamme - tai, jos niin haluamme, niin pyrkiä sitten parhaamme mukaan myös siihen objektiivisuuteen :) Subjektiivisuudessa on omat vahvasti hyvät puolensa, sillä oman lukukokemuksemme subjektiivisina lukijoina kirjoittaessamme kirjoitamme juuri niitä meidän omia kokemuksiamme, ja niistä kirjoittaessamme saamme myös olla juuri niin tunteellisia ja/tai analyyttisia kuin haluamme. Jatka sinä vaan kirjoittamistasi omalla omantuntuisella tyylilläsi äläkä suotta vertaa sitä ammattimaisesti kirjoittavien, mahdollisesti hyvinkin ammattilaisten kirjoittajien kirjoituksiin. Blogimaailman rikkaus on sen moneus :)

      Kiitos sinulle Pearl Clover <3

      Poista
  5. Katja itsereflektointisi kulki kiintoisia polkuja, jotka oli antoisaa jakaa tuntemuksiltaan kanssasi! Näitä teemoja tulee aika ajoin pähkittyä. Ajattelen niin, että bloggaaminen on hauska harrastus jaettavaksi muiden kirjallisuuden ystävien kanssa, virkistävää ajatustenvaihtoa sekä että on tärkeää kirjoittaa subjektiivisesti, aidosti omana itsenään omista ajatuksistaan ja lähtökohdistaan.

    Kaikista luetuista bloggaamisen suhteen oma päätös on jättää väliin ne teokset, jotka eivät herätä niin mitään elikkä nollalukukokemukset, jos eivät jo jääneet matkan varrella kesken ja päätyneet sinne, minne kuuluvatkin eli palautuksen unhon suohon. Jos taas teos on poikkeava, mielenkiintoinen ja ajatuksia poikiva, vaikkei edes hurraahuutoja ilmoille kirvoittava tai likikään ominta genreä, saattaapi sormenpäitä alkaa mukavasti kutittaa ja päässä kihelmöidä hyvinkin postauksen verran. Leppoisaa viikonloppua:)

    P.S. Main kanssa olen lukemisesta tismalleen yhtä mieltä: ihan sama, mitä lukee vaikka tienviittoja, kunhan lukee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos :) Ja juu, bloggaaminen on hauska harrastus ja samalla kirjanystävien kohtaamista. Hienosti sanot, että on tärkeääkin kirjoittaa subjektiivisesti - kyllä blogikirjoitusten rikkaus kumpuaa nimittäin juuri siitä subjektiivisuudesta, aitojen lukukokemusten välittämisestä. Ollaan vaan reteästi omia itsejämme ja annetaan subjektiivisuuden kukoistaa :)

      Kirjat ovat kyllä siitä(kin!) mielenkiintoisia kapineita, että ei tosiaan tiedä miten ne milloinkin alkavat sormenpäissä ja mielen perukoilla kihelmöitellä - tämäkin purkaus kun lähti liikkeelle kirjasta, joka ei erityisemmin innostanut :) Tietysti näitä asioita on aiemminkin tullut vatkatuksi, mutta silti! Kyllä vaan lukeminen kannattaa aina.

      Kiitos vielä ja leppoisaa viikonloppua sinnekin päin! Tuon Main sutkautuksen voisi lennättää ympäri maailmaa, toivoa että mahdollisimman moni ottaa kopin :)

      Poista
  6. Hyvin perustelit oman linjasi kirjabloggaajana. Minä yhdyn näkemykseesi sillä tasolla, että toki mieluummin nostan kirjoja/kirjailijoita kuin lyttään. Itse olen kyllä 'syyllistynyt' pariin todella negatiiviseen arvioon. Niitä kirjoittaessani olen tosin miettinyt, onko ko. arvion julkaiseminen edes järkevää. Toisaalta koen, että rakentavan kritiikin antaminen on suotava meille kirjabloggareillekin, vaikka emme ammattikriitikoita olisikaan.

    Minusta kaikkea lukemaansa kannattaa lähestyä varoen, ehdottomalla kunnioituksella, tunnelmia haistellen. Ja sillä tietoisuudella, että kirjailija on viettänyt teoksensa kanssa paljon aikaa, valuttanut sen eteen hikeä ja kyyneleitäkin. Kirjan ja sen tekijän suhde on aina erityinen ja muistuttaa uskoakseni jopa lapsen ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta.

    Sinä Katja onnistut kirjoittamaan teoksista ihanalla tavalla, kirjaa ja sen tekijää kunnioittaen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ihan kiittää tästä kommentista omastakin puolestani, sillä se herätti hyvin paljon ajatuksia. Olen usein itsekseni ihmetellyt, miksi kirjablogeissa ollaan usein ilmeisen vastahakoisia sanomaan, jos jokin kirjassa ei miellytä. Hienotunteisuus kirjailijaa kohtaan voi olla yksi selitys, lyttäämisestä pidättäytyminen toinen, kumpikin ihan hyviä syitä.

      Itsekin mietin erityisesti kotimaisten teosten kohdalla, miltä tekstini voisi näyttä kirjailijan silmissä. Esimerkiksi itse usein raportoin, pidinkö jotakin kerrontaratkaisua tai tyyliseikkaa onnistuneena vai en, ja siinä tietysti on hyvä pohtia kritiikin tarpeellisuutta - kyse on puhtaasti makuasioista. Kirjailijan uniikki suhde tekstiinsä näyttäytyy kuitenkin vain asian yhtenä puolena, toki huomioitavana sellaisena.

      Toinen puoli asiaan on se, että julkaistulla teoksella on näkyvyytensä vuoksi myös tiettyä valtaa ja jokainen teos on siten osaltaan rakentamassa yhteistä todellisuutta ja kollektiivista tajuntaa. Kaunokirjallisuushan ei ainoastaan kuvaa todellisuutta, vaan myös luo sitä.

      Sen takia koen itse myös tarpeelliseksi pohtia esimerkiksi kirjoissa esiintyviä ongelmallisia kuvauksia historiasta, ihmisryhmistä ja ihmissuhteista, sillä vaikka kirja voi tuntua "vain" yhden ihmisen itseilmaisulta, se on käytännössä enemmän. Se voi osaltaan vahvistaa tai purkaa kultuurisia diskursseja ja vaikuttaa - muun median kanssa - siihen, miten näemme itsemme, toiset ja koko maailman. Tästä näkökulmasta taas kirjailijan tunteet ovat toissijaisia.

      Sanottakoon lopuksi, että kritiikin kohdalla on kieltämättä hyvä aina pysähtyä miettimään, onko se tarpeellista ja asiallisesti ilmaistua. Ja tuo kirjojen ansaittu nostaminen on sellainen juttu, joka kannattaa aina!

      Poista
    2. Kaisa Reetta, kiitos sinulle <3 Minäkin ajattelen, että rakentavan kritiikin antaminen on myös meidän bloggaajien oikeus. Pohdiskellessani tuossa rinnatusten ammattikritiikkoja ja meitä bloggaajia en ollenkaan tarkoittanut, etteikö olisi, ja tuo sinun ”syyllistymisesi” on nyt siinäkin mielessä vähän väärä sana :) En muuten kyllä muista blogistasi mitään rumasti lyttäävää, minusta sinä kirjoitat aina oikein kauniisti.

      Minulla on kyllä varmaan juuri tuokin, että ainakin luulen tietäväni jotakin tekstin ja tekijän suhteesta, enkä halua olla se joka sanoo että kirjoitit muuten peetä. Kyllähän sitä vähemmänkin onnistunutta kirjallisuutta kirjoitetaan ja julkaistaan, mutta minulla ei jotenkin ole halua eikä tarvetta sitä sen enempää täällä repostella. Muutaman kerran olen tuolla alkuaikoina kirjoittanut jotakin nyreää, mutta kun en ole kokenut saavani siitä minkäänlaista mielihyvää, niin olen antanut enimmäkseen olla. On tässä tietysti ihan sekin, että kun en kerran menisi sanomaan kenellekään kirjailijalle kasvotustenkaan, että en muuten sitten tykännyt yhtään (sellaisiakin kuuluu ihmiskunnassa olevan!), niin enpä sitten sano sitä täälläkään. Ja juu, tuo nyt on sitten kärjistystä ja kaukana rakentavasta kritiikistä, jollaista kyllä nimenomaan kasvostusten voisin ehkä antaakin, jutustella siinä samalla vaikka vähän kirjoittamisesta ylipäätäänkin :) Ehkä tässä onkin juuri se, että teosten julkinen moittiminen ei ole ihan se minun juttuni. Mutta todella, todella lämpimästi suon perustellun ja rakentavan kritiikin esittämisen kaikille kirjabloggaajille, jotka sen esittämisen omakseen kokevat. Itse vaan pysyn ainakin toistaiseksi mieluummin myönteisemmällä hehkutus- ja hurmioitumislinjalla, koska se mielenlaadulleni ja tälle blogiharrastuksellekin omalla kohdallani paremmin sopii, ja jätän siis kirjoittamatta niistä kirjoista jotka eivät minua varten oikein olleetkaan. Sitä kyllä toivon, että kirjoitukseni kaikista puutteistaan huolimatta ovat sellaisia, että niistä välittyy kirjailijantyön arvostus.

      Ja Lukijatar, kiitos taas sinullekin :) On kirjablogeja, joissa on hienotunteisempi linja, ja toisia, joissa on toisenlainen. Hyvä niin. Tässä on ehkä kyse myös ihmisten erilaisuudesta, erilaisista temperamenteista jne. Toisille on luontevampaa olla ärhäkämpiä, toisille varovaisempia, ja varmaan on jossain määrin kyse siitäkin, millä tavalla ja minkälaisin motiivein haluaa kirjallisuuskeskusteluun osallistua ja minkälaista valtaakin ehkä lukijana ja kirjoittajana käyttää. Ja yksi tärkeä juttu on tosiaan tuo, miten kritiikki ilmaistaan ja asetellaan. On eri asia olla hyvällä tavalla kriittinen ja vaikka sitten vähän ärhäkkäkin kuin oikeasti ilkeä. Rakentavuus on hyväksi, ilkeys ei.

      Ja juu, tämä kysymys hienotunteisuudesta koskee tosiaan ennen kaikkea juuri kotimaisia nykykirjailijoitamme - eipä esim. nuo ajasta ikuisuuteen aikaa sitten siirtyneet kirjailijat, joiden teoksia täällä kamarissanikin melko paljon pyörittelen, varmaan enää suuremmin loukkaantuisi vaikka tarpeen tullen vähän motkottaisinkin :) Ja todellakin on totta, että kirjailijan suhde tekstiinsä on vain yksi puoli asiasta. Ei kirjailijaa tarvitse pitää kuin kukkaa kämmenellä, vaan hyvä ja asiallinen kritiikki palvelee parhaimmillaan häntäkin. Esim. kerrontaratkaisujen ja tyyliseikkojen pohtiminen voi olla hyvinkin rakentavaa, makuasioitakin ne toki ovat mutta myös keskeinen osa muodon kriittistä lukemista.

      Ja kyllä, kaunokirjallisuus myös luo todellisuutta. Se osallistuu aikansa diskursseihin ja myös problematisoi niitä, esittää vaihtoehtoisiakin todellisuuksia, näyttää mikä voisi olla mahdollista. Tällaisena kirjallisuus on mahtava mahdollisuus luoda myös hyvää eli etsiä ja näyttää yhteiskunnan ongelmakohtia ja esittää tilalle toisenlaisia ajattelu- ja toimintatapoja. Tietysti on sitten niinkin, että kirjallisuuden kautta voidaan vahvistaa myös vähemmän hyviä ja yleviä käytäntöjä ja näkemyksiä, ja kyllä vain sitä on sitten paikallaan kriittisesti ruotia.

      Kiitos vielä kertaalleen molemmille, tästä onkin tullut hyvä ja rakentava (!) keskustelu!

      Poista
  7. Voi Katja, niin nyökyttelin ja hymyilin onnellisena lukiessani bloggaustasi. Olen nimittäin niin samoilla poluilla kanssasi. <3

    Kyllä, minäkin luen niitä huonompia kirjoja aina toisinaan vaikkei blogista uskoisi. Mutta olen herkkä jättämään kirjoja kesken ja samoin kuin sinulla: en tuo blogiini kirjaa jos koen sen sen verran huonoksi etten saa aikaan siitä sydämestäni tulevaa, ennen muuta positiivista bloggausta. Sillä positiivisuus ylipäätään on todella suuri osa minua ja kuten kirjoitit: kirjablogini on rakkautta kirjallisuuteen. En haluakaan olla kirjallisuuskriitikko.

    Harmistutko jos jaan tämän blogini facebook sivulla, tämä oli niin minua? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, ihana kommentti - kiitos <3 Kuljetaan me vaan tätä myönteisyyden ja hurmioitumisen polkua, joka juuri meille parhaiten sopii :) On hyvä, että meitä kirjabloggaajia on erilaisia ja että olemme juuri sellaisia kuin olemme, ja onhan tämä bloggaaminenkin toki myös juuri sen oman, omimman tavan etsimistäkin. Olen tässä tämänkin purkaukseni myötä nyt tosiaan oikein mietiskelemällä mietiskellyt, miksi kirjoitan mieluummin myönteistä kuin kielteistä, ja todennut, että kyllä se vaan niin on, että itse saan siitä nimenomaan kirjabloggaajana enemmän. Minä en toki aina ole yksinomaan myönteinen, vaan kyllä minussakin on myös kaikenlaista mutinaa ja rutinaa, mutta täällä minulle antaa eniten juuri se myönteisyys, mahdollisuus vaikka haltioitua ja hurmioitua. Ja mitä tähän maailman menoon noin niin kuin yleisesti ottaen tulee, niin ajattelen kyllä, että tämä monella tavalla vaikea maailma tarvitsee ennen kaikkea juuri myönteisyyttä ja että kaltaisesi positiiviset ihmiset ovat tämän maailman valo <3

      Ja ei, en harmistu yhtään, jaa vain - kiitos kysymästä <3 Kirjarakkaus kukoistakoon!

      Poista
  8. Kylläpä oli hieno ja inspiroiva blogikirjoitus, johan tässä melkein sormet syyhyää että pääsisi oikein kunnolla kehumaan jonkin ihanan kirjan! :D Ja siis ihan samoilla linjoilla olen minäkin, eli kukin blogatkoon tavallaan, mutta kirjahehkutusta ei vaan milloinkaan voi olla liikaa... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjapallo, kiitos ihanasta kommentista :) Ja eipä siis muuta kuin kehumaan! On hienoa, että meitä bloggaajia on monenlaisia ja että jokainen kirjoittaa sillä omalla, omaksi kokemallaan tyylillään. Minusta tuntuu, että bloggaaminen on kyllä aika paljon myös oppimista - itsekin olen sitä nyreilyä tuolla alkuaikoina pari kertaa kokeillut, mutta ei se omalta tuntunut. Mielelläni luutisin pois koko kirjoitukset, mutta olkoot nyt muistuttamassa opintaipaleesta. Kiitos vielä ja hehkuttelemiisin <3

      Poista
  9. Mielenkiintoinen kirjoitus! On hyvä aina välillä pohtia omia motiivejaan ja nimenomaan pitää sellaista blogia, joka itselle sopii. Minä tykkään pohtia kaikenlaisia asioita myös kirjojen kohdalla. Jos luen kirjan kokonaan, siinä on ollut jotain hyvääkin, koska muuten olisin jättänyt kesken. En koe mielipiteen kertomista tylyttämisenä tai lyttäämisenä tai muunakaan negatiivisena: minulle erilaiset mielipiteet (myös kirjoista) ovat enemmänkin avartava ja kiinnostava asia (kunhan siis perustellaan eli en tietenkään arvosta sellaista "ihan paska, älä lue" -tyyppistä kirjoittelua).

    Olen itse ottanut useita kirjoja lukuun sen takia, että niitä on enemmänkin moitittu kuin hehkutettu. Joskus moitteet avaavat enemmän kirjaa, jolloin ainakin minun on helpompi päätellä voisiko toisen ei-hyvä-kirja olla minulle se oikea. En vieroksu hehkutustakaan paitsi jos se on sellaista "mainosmaista" hehkutusta: mielelläni kuulen hehkutukseenkin syyt.

    Ennen pyrin kirjoittamaan kaikista lukemistani kirjoista. Sittemmin päätin joustaa ja kirjoita niistä kirjoista, jotka herättävät minussa ajatuksia: sellainen kirja voi olla joko mainio tai vähemään mainio lukukokemus. Mottoni on "jokainen kirja on ainakin parin sanan arvoinen", vaikken sitä blogissani enää noudatakaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos, tosi hyviä huomioita nostit esiin. Minäkin pohdin mielelläni monenlaisia asioita niin kirjojen kuin monen muunkin asian kohdalla, vaikken kaikkia pohdiskelmiani aina kerrokaan :) Eikä minustakaan mielipiteen kertominen itsessään siis ole ollenkaan negatiivinen asia eikä myöskään se, että blogeissakin kirjoitetaan kirjoista myös vähemmän hehkuttelevaan sävyyn. En tiedä, onko tämä jotenkin ristiriitaistakin ja olenko jotenkin jakomieli, mutta tosiaan hyvin mielelläni luen myös hyvin kirjoitettua ja perusteltua ”moitettakin”, vaikka en itse sitä niin kernaasti täällä viljelekään.

      Mainosmainen hehkutus on asia erikseen, juu. En tiedä onko omani sellaista, toivottavasti ei :D Enkä nyt tiedä, onko tuo hehkuttaminen oikeastaan aina edes ihan oikea sana näitä kirjoituksiani kuvaamaan, mutta myönteinen suhde luettuun näissä kyllä vahvasti voittanee. Mutta on muuten oikeasti hyvä pointti tuokin, että joskus moitteet avaavat kirjaa myös enemmän kuin kehut ja että toisten moite kun voi kuin voikin saada kirjaan tarttumaankin. On tosiaan kiinnostavaa, miten erilaisia lukijoita olemme. Ja rikastuttavaa!

      Ja onhan vielä sekin, että myös hyvä (tai sanotaanko nyt mieluummin vaikka ansioitunut, ei nyt oikein löydy sitä parasta mahdollista sanaa) kirja usein myös jakaa mielipiteet, ja niin sen pitääkin tehdä. Tasainen, kaikille toimiva hurmaavuus olisi aika latteaa hurmaavuutta. Kaikki ei ole kaikkia varten, ja siinä on myös yksi kirjallisuuden ja lukemisen rikkaus. Mikä monotoninen kuoro lukeva yleisö olisikaan, jos me kaikki vaan aina huokailisimme että aah ihanaa. Edelleen siis mitä lämpimmin suon kaikille myös ne raikkaat ja perustellut soraäänet, vaikka itse pidänkin myönteisyyslinjaa täällä kamarissani itselleni omempana.

      Tuo kaikista kirjoista kirjoittaminen on periaatteessa niin hyvä ajatus, mutta minullakaan se ei toimi. Minulla on tässä sekin, että kirjoitan lukemastani yleensä melko pian lukemisen jälkeen, enkä bloggausjonoja juuri kerää. Jos hyväkin kirja jää tänne tallentamatta, niin sitten jää, en jaksa stressata enkä tehdä siitä isompaa asiaa kuin se on. Onneksi olen niin hyvä lukemaan (minulle hyviä!) kirjoja uudestaan, että kirja voi kuin voikin tänne vielä joskus ilmestyä :) Kehnompien kirjojen puutteet olen päätynyt prosessoimaan mielessäni, vaikka varmasti niistä kirjoittaminen - vaikka sitten ihan itsellekin - olisi hyvinkin opettavaista.

      Ja kyllä vaan, myös ne vähemmän mainiot kirjat saattavat herättää hyvinkin paljon ajatuksia. Ajatella mitä tuokin kehnohko kirja, johon tuossa viittasin, meni saamaan aikaan: sekä käsistä karanneen purkauksen että lopulta myös oikein antoisan keskustelun. Ja mulla on näköjään edelleen ihan kauhea kirjoitusripuli tämän aiheen kanssa, kaikista kommenttivastauksistakin tulee ihan ylipitkiä :)

      Sydän sinulle ja kirjoille ja blogien erilaisuudelle ja kaikelle eri tavoin rakentavalle kirjallisuuskeskustelulle <3

      Poista
  10. Hyvää pohdintaa, kiitos.

    Jokainen bloggaa ninnkuin haluaa, se on blogimaailman suola.

    Itse pidän lukemisesta. Olen viime aikoina jättänyt ikävät lukukokemukset kesken. Ns klassikot ja jo kukkeimman myyntiaikansa ohittaneet kirjat olen lukenut loppuun ja kertonut perustellen mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke :) Ja eikö vaan olekin tämä blogien erilaisuus sekä suola että sokeri että ehkä kaneli ja kardemummakin.

      Ikäviä lukukokemuksia ei onneksi ole mikään pakko keräämällä kerätä. Ja perustellut mielipiteet ovat aina hyvä asia!

      Poista
  11. Todella hieno teksti!

    Itse kirjoitan ainakin toistaiseksi aivan kaikista lukemistani kirjoista - haluan antaa mahdollisimman laajan kattauksen lukemistostani blogiani seuraaville. Toisaalta, yritän aina pelata varman päälle, ja valita luettavakseni kirjoja, joista uskon pitäväni. Intuitioni lukumakuni suhteen tuntuu toimivan, sillä omakin blogini sisältää enimmäkseen kehuja.

    En ole kuitenkaan onnistunut välttymään lukuhudeilta. Minulle ei silti tuota ongelmia antaa kritiikkiä, sillä tiedän pystyväni ilmaisemaan myös negatiivisen palautteen asiallisesti perustelujen kera. Omalle kohdalleni on osunut sen verran vähän pettymyksiä, ettei minua haittaa kirjoittaa niistäkin.

    Yhdyn täysin kannanottoosi, että blogit ovat erilaisia, ja niin kuuluukin olla. Sinun blogiasi on ilo seurata, vaikka olenkin ollut huono kommentoimaan tekstejäsi ja on hienoa, että tiedät, millainen tapa pitää blogia on sinulle paras.

    Iso sydän kirjapöhinälle ja hienojen lukukokemusten ylistykselle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hande, tosi kiva että kommentoit :)

      On hieno periaate kirjoittaa kaikesta lukemastaan - siinä tosiaan tarjoaa lukijoilleen täyskattauksen ja samalla tallentaa lukukokemuksensa ihan jo itseäänkin varten. Minulta se nyt vaan ei eri syistä onnistu :) Lukuintuitio on hieno juttu sekin, toimii vähän oppaanakin kaiken runsaudenpulan keskellä, ja tuntuu että se ajan mittaan vaan vahvistuu. Huteja tulee silti toki väkisinkin, mutta niilläkin on ne hyvätkin puolensa - ainakin ne taas opettavat meille meitä itseämme lukijoina ja sitä, mikä meidän mielestämme kirjallisuudessa toimii ja mikä ei.

      Mutta mitenkäs minä en nyt ollenkaan ole sinun blogiasi onnistunut lukemistooni nappaamaan? Piipahdin kylässä ja siellähän oli heti Hovimäkeä, joka on ollut yksi suuri rakkauteni :) Nyt liityin lukijaksi. Kiitos vielä kun jätit kommentin niin heräsin :)

      Ja kyllä vain, iso sydän kirjapöhinöille ja -ylistyksille <3

      Poista
  12. Mulla on myös vähän sama filosofia. En todellakaan bloggaa kaikista lukemistani kirjoista. Tosin mun blogi on nojautumassa muutenkin enemmän pohtivaksi pöhinäksi, kuin kirja-arvioiden kirjoittamiseen. Ja vaikka se joskus kiusaa itseäni, kun muut lukee niin paljon ja kirjoittaa niin hienoja arvioita jatkuvasti, niin olen päättänyt, että se on mun blogi ja saa olla just semmonen ku haluun. �� Eikä siinä todellakaan ole mitään väärää, jos haluaa vaan kirjoittaa kehunsa ansainneista kirjoista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiitos paljon kommentistasi ja kiva kun olet löytänyt tänne :) Piipahdin sinunkin sivuillasi ja olipas siellä hienoa, tulen paremmalla ajalla uudemman kerran. Tiedätkös, minusta tuntuu että minäkin kirjoitan pikemminkin pohdintoja ja kokemuksia kuin varsinaisia arvioita, ja tuuminkin tuossa juuri, että ehkä siksikin tulee tehtyä myös tuota erontekoa ammattikritiikkiin. Blogimme saavat onneksi olla juuri sellaisia kuin me haluamme (ja olemme), ja uskon kyllä vahvasti omantuntuisuuteen tässäkin asiassa, mitäpä sitä muuksi väkisin vääntymään <3

      Poista
  13. Hyvää ja mielenkiintoista itsereflektiota. Olen toki samaa mieltä siitä, että kukin valitkoon blogilleen juuri sen linjan, jonka haluaa ja joka tuntuu omalta. Blogin vahvuus on juuri siinä, kuinka vapaan alustan se tarjoaa. Sivusin hieman tätä aihetta omassa postauksessani, kun annoin haasteen siivittämänä vinkkejä aloittelevalle bloggaajalle. Itse päädyin lukemaan kirjablogeja juuri siksi, että subjektiivisuus ja lukemisen ilmiselvä riemu välittyi blogeista paremmin kuin näennäisessä objektiivisuudessaan ajoittain hieman tympeäksikin käyvistä kirjallisuuskritiikeistä.

    Toisaalta joskus tuntuu, että kirjablogien kirjoitukset ja keskustelut ovat hieman hyssytteleviä. Tuntuu, ettei omaa mielipidettä uskalleta sanoa suoraan, ettei kirjailija tai keskustelukumppani vain loukkaannu. Tavallaan ymmärrän tämän taipumuksen hyvin ja emmin itsekin kärkkäimpien mielipiteideni julkaisemisen kanssa. Tunnistan omaksuneeni jonkinlaisen konsensusta hakevan tapakulttuurin, jossa kriittinen mielipide on hankala tuoda esiin, koska pelkää konfliktia. Oikeastaan en ole sitä mieltä, etteikö kriittisistä mielipiteistä saisi loukkaantua. Pikemmminkin meidän pitäisi vain sietää sekä omaa että muiden loukkaantumista ja siitä aiheutuvaa konfliktia paremmin, koska näen sen olevan välttämätön osa ihmisten välistä rehellistä kanssakäymistä, oppimista ja kehittävää keskustelua. Kiinnittäisin myös huomiota siihen, miten mielipiteiden ilmaisemista koskevissa keskusteluissa yleisesti käytetään kriittisen vastakohtana positiivista ikään kuin kriittinen olisi sama asia kuin negatiivinen. Kriittisyys on kuitenkin parhaimmillaan nimenomaan vilpittömyyttä ja kritiikin kohteen aitoa kunnioittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essielina, kiitos että tulit sinäkin lukemaan ja kommentoimaan :) Tämä on ollut kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen ja raikas keskustelu, ja on ollut oikein antoisaa lukea teidän kaikkien kommentoijien ajatuksia. Ja käväisinkin nyt lukemassa myös sinun tekstisi, osittain samoja kysymyksiä olemme tosiaan pohtineet.

      Omalla kohdallani on täällä kamarissani tosiaan se, että en koe saavani mitään siitä, että ryhdyn kirjoja kovasti moittimaan ja sättimään. Tämä on minulle myönteisyyteen ja kirjailoon ja -hurmioon perustuva harrastus, jonka puitteissa minulla ei ole halua eikä tarvetta sellaiseen kriittisyyteen, joka jollakin muulla foorumilla olisi (minulle) eri tavalla perusteltua. Ymmärrän sen, että toiset bloggaajat toimivat toisin, ja myös sen, että jotkut lukijatkin kaipaavat toisenlaista otetta kuin esim. omani on. Bloggaajat voivat onneksi vapaasti valita tyylinsä ja lukijatkin sen, mitä lukevat ja missä viihtyvät :)

      Olet oikeassa siinä, että blogeissa ja blogien kommenttikentissä ollaan aika varovaisia eikä yleensä esitetä kovin kärkkäitä eriäviä mielipiteitä. Minusta on silti niinkin, että myös sitä konfliktihaluttomuutta on hyvä kunnioittaa. On totta, että oppiminen, kanssakäyminen ja kehittyminen edellyttävät meiltä ihmisiltä sekä yksilöinä että koko ihmiskuntana myös kykyä käsitellä keskenään hyvinkin erilaisia mielipiteitä ja sietää konflikteja, mutta totta on ehkä myös se, että konfliktitilanteille sopiville keskusteluille on monien bloggaajien mielestä oikeampiakin tilanteita kuin tämä hyväntuulinen harrastus. Useimmillehan tämä bloggaaminen lienee tosiaan kuitenkin juuri harrastus, ja maailma on kyllä konflikteja muutenkin väärällään. Bloggaamiseen liittyvä keskustelun mahdollisuus on kuitenkin mahtava asia, ja pidän itsekin nimenomaan rakentavasta ja hyvästä keskustelusta, niin kuin nyt tämäkin on minusta ollut. Minkäänlaiseen ärhäköintiin minulla ei tällä areenalla ole tarvetta, ja oma rajani mielipiteiden esittämisessä menee täällä ainakin juuri siinä, että en todellakaan halua loukata esim. kirjailijaa enkä kyllä ymmärrä miksi minun pitäisi halutakaan. Ja se nyt vielä, että on paikkoja ja tilanteita, joissa sitä eri tavalla monipuolista, rakentavaa kritiikkiä ehdottomasti tarvitaan, mutta juuri täällä kamarissani oma rajani menee enimmäkseen siinä, missä myönteisyys minusta päättyy. Tämä on minun tapani osallistua kirjallisuuskeskusteluun tällä kanavalla.

      Ja tuo on kyllä ehdottomasti totta, että ”kriittisellä” ja ”kritiikillä” tarkoitetaan usein suotta nimenomaan negatiivista, sillä sitähän se ei yksinomaan ole. Mietin sitä tätä juttuani kirjoittaessanikin ja tiedostin kyllä käsitteiden ongelmallisuuden, mutta en nyt lähtenyt niitä purkamaan. Siitäkin haluan nyt tässä vielä muistuttaa, että myös kritisoijia on hyvin monenlaisia. Parhaimmillaan kritiikki todella on kohteensa aitoa kunnioittamista ja silloin se on ehdottomasti arvokas ja hyvä asia. Joskus saattaa kuitenkin olla kyse myös kritiikin esittäjän omasta pätemisen tarpeesta, ehkä jopa silkasta ilkeydestä, ja sellaisesta kritiikistä on kohteen kunnioittaminen kaukana. Ja tämä nyt ihan yleisenä eikä kirjablogeja koskevana huomiona.

      Kiitokset vielä sinulle ajatuksia avanneesta kommentistasi!

      Poista
  14. Olen tietoisesti ankarampi tietokirjojen kanssa. En oikein näe mitään järkeä, että suomalaisessa tietokirjassa kirjoitetaan Carl von Linné suomalaiseksi. Sen voi olettaa ylisivistykseen kuuluvaksi suomalaiselle. Kateellisia toki saamme olla. Omisimme hänet mielellämme. En myöskään pidä ollenkaan siitä, että annetaan elämänohjeeksi kieltäytyä lemmikistä ja todetaan samaan hengenvetoon, että itsellä oli kyllä lemmikki, mutta nyt pitäisikin elää näin. Nämä ovat blogiaikani suuttumuksia. Olen tuonut kiukkuni selvästi esiinkin. Kustantajana tässä tapauksessa oli ihan ”tiedekustantamo”. Jotenkin voisi olettaa, että tuolla tasolla mietittäisiin, mitä kirjoitetaan ja julkaistaan.

    Paljon kiltimmin luen kaunoa. En kehu huonoa kirjaa hyväksi. Kaikki ei ole hyvää. Joskus tulee luvanneeksi lukea huononkin. Jopa niin huonon, että menee sanattomaksi. Luin viime vuonna kirjan, josta tiesin etukäteen tapahtumat. Saatoin arvata, että seuraavaksi joudun siihen ja siihen kahvilaan. En voi rehvastella lukevani vain hyvää.

    En voi tietää etukäteen, että jokin kirja ei vedä. Joltakin suosikiltaan voi odottaa hyvää. Joskus hyväkin voi tuottaa pettymyksen. En jaksa lukea omaelämäkerrallista ruikutusta ja vältän myös sairausgenreä ja ihan pehmeää chick lit -kirjallisuutta. Elämäntaito-oppaissa on sekä hyviä että huonoja. Ja omakerrallisenkirjallisuuden ei tarvitse tuottaa lukijalle vain tuskaa ja huonoa oloa. Pidän niin Märta kuin Henrik Tikkasten elämänmakuisista kirjoista. Kaveri –tai kollegakirjallisuutta en lue, sillä niin välttyy ikäviltä konflikteiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kiitos kommentistasi - kiva kun piipahdit ajatuksinesi. Tietokirjan virheet ovat toki oma lukunsa samoin kuin selkeät, hankalat asenteellisuudet. Esim. selkeistä virheistä mainitseminen on varsin perusteltua palautetta, ja tietokirjojen soisi kyllä olevan virheettömiä ja niiden kirjoittajien asiastaan perillä.

      Kaikki kirjallisuus ei tietenkään ole hyvää, eikä kai kukaan lue pelkästään hyvää. Mutta kun tuntee lukumakunsa ja -tarpeensa, voinee suunnistaa aika hyvällä lukuintuitiolla ja ainakin jättää itselle huonoimmat kirjat kesket. Huteja tulee tietysti silti, selvä se, ja sehän kuuluu asiaan. Jos taas haluaa tietoisesti lukea laajemmalla otteella ja seurata esim. uutta kirjallisuutta enemmän kokonaisuutena, niin huteja tulee varmaan herkemmin. (Minusta) huonoa kirjaa en kyllä kehu hyväksi minäkään, vaan se saa jäädä tänne tallentamatta; ne muutamat alkuaikojen motkotukset ovat riittäneet. Toki tässä on kyllä sekin, onko esim. pyytänyt kirjan arvostelukappaleena ja siksikin myös vähän niin kuin velvollinen siitä kirjoittamaan. Itse olen pyytänyt arvostelukappaleita hyvin harvakseltaan ja ne harvatkin kappaleet juuri lukuintuition opastamana, joten olen niihin liittyviltä ikävämmiltä velvollisuuksilta siinä mielessä välttynyt.

      Jokaisella lukijalla on omat mieltymyksensä ja hyvä niin, sehän osaltaan mahdollistaa monet erilaiset kirjallisuudet :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!